Sunnuntaina oltiin Törmän mäellä Jekku-vauvan kastejuhlassa, jossa hän sai virallisen nimensä Mirjam Matilda. Olimme mukana juhlissa, kun äiskä ja iskä on Mirjamin kummi(tus)vanhempia tai jotain sellasta. Menoa ja meinikiä riitti ja kovasti olis mieli tehnyt mukaan telmimään Mirjamin siskon ja serkkujen kanssa. Äiti on yrittänyt sanoa, että ensin pitäs kuulemma oppia kääntymään ja ryömimään ennekuin voi nousta jaloilleen. Mun mielestä taas vois heti nousta pystyyn ja lähtee kävelee, mut se tasapaino on kinkkisempi juttu… joten päätin sit kuunnella äitiä ja käännyin vatsalleni vielä samana iltana mummulassa. Sillä tavalla liikkuu kyllä niin hitaasti, etten ikinä olis niitten kavereitten matkassa pysynyt.

Moi minä täällä. On mennyt jonkin aikaa sitten viime kerran kuulumisista, mutta sellaista se kesä (ja kärpäset) teettää. “Uimamaisterin” tutkinnon suoritus on nyt kesätauolla, mutta veden äärellä olen pysytellyt. Juhannusta vietin äidin, isän ja kummitusvanhempien kanssa heidän mökillään Kustavissa, Vähä-Lootholmin saaressa. Ja olihan siellä Nordmanin Leevikin vanhempineen. Saareen mentiin veneellä ja silloin sain ensimmäistä kertaa päälleni ne kummalliset keltaiset liivit, joissa olo oli kuin Michelin-ukkelilla. En kyllä tykännyt niistä yhtään. Muuten juhannuksen vietto sujui varsin mukavasti Aksun ja Leevin leikkejä ihmetellessä. Mulla oli kaikenlaisia “leluja” mukana, mutta vanhemmat ei antanu Aksun ja Leevin leikkiä niillä. Sori vaan kaverit! Onneksi pojat keksi kuitenkin omat metkut.

Seuraavalla viikolla olin äidin kanssa mummun ja vaarin luona Lohjalla. Äiti ja mummu kärräs mut jonnekin kauppakeskukseen. No, ei se ihan niin paha paikka ollut, mitä isi oli antanut ymmärtää - varsinkaan sen jälkeen kun sain vähän maitohömpsykkää ja vetelin sikeitä vaunuissa. Sen reissun jälkeen mulla oli hirveetä kutinaa ja/tai kipua ikenissä. Se vaivas varsinkin iltaisin ja äiti vaan yritti syöttää. Hermohan siinä meinas mennä! … kunnes sitten viikon päästä esiin putkahti kaksi valkoista hammasta ja olokin helpottui. Silloin oltiinkin jo taas toisella suunnalla Suomea. Itse asiassa Suomi-neidon lanteiden läntisimmässä paikassa, Närpiön Töjbyssä, mumman ja paapan mökillä. Ensin asuimme “pikku”mökissä (kuvassa oikealla), mutta kun serkut; Julia, Milena ja Rasmus saapuivat mökille muutimme isän ja äidin kanssa uuteen, vielä vähän keskeneräiseen, isoon mökkiin (kuvassa vasemalla). Siellä nukuttikin ensimmäisenä yönä oikein makoisasti 11 tunnin verran.

Kävimme myös Jurvassa Laina-mumman luona ja Vaasassa olimme kuvattavana koko suvun voimin. 

Kotona olimme muutaman päivän, kunnes äiti ja iskä keksivät kuskata minut purjeveneelle. Ensimmäisellä purjehduksella mukana olivat myös Toni ja Aksu. Aksusta oli tullut juhannuksen jälkeen isoveli pikku-Oskarille, joka oli Riikka-äidin kanssa kotona meidän purjehtiessa. Ei se purjehdus hassumpaa ollut, kunhan äiti vain oli lähellä. Seuraavana päivänä lähdimme uudelleen oman perheen kesken ja muutamaa päivää myöhemmin yövyimme purjeveneessä Nauvon vierasvenesatamassa. Iskä ja vaari olivat purjehtineet veneen Nauvoon ja me purjehdimme sieltä takaisin Kuusistonsalmen kotilaituriin. Nauvossa venenaapureina olivat pikkuserkut Martta ja Elsa.

Aurinkoista kesän jatkoa vaan kaikille ja tuulta purjeisiin!

No mutta asiaan. Viikonloppuna on ollut ihan mahtavan upeat ilmat. Lämmintä on riittänyt ilmeisesti koko Suomeen. Eilen oltiin koko perheen voimin kolmisen tuntia vaunuilemassa. Käytiin Biltemassa, Tarjoustalossa, Prismassa ja vielä Sportiassakin. Kotiin ei tuotu kuin ruokaa ja kukkia. Paitsi biltemasta. Sieltä jäi käteen vähän muttereita, joiden mainitsemisesta tuli mieleen, että se vessaapöntön kansi pitää käydä ruuvaamassa kunnolla kiinni kunhan tästä näppäimistön äärestä irtaudun. Tuli sieltä mukaan vielä Pepitan laiturille eteismatto, johon voi rapaiset jalkansa pyyhkiä ennen kannelle astumista. Ja maaliakin tuli ostettua Eveliinan lyhdyn maalausta varten. Mutta muuten ei ostettu kuin ruokaa ja kukkia

Sunnuntaiksi olin anonut vapaata sillä perusteella, että käyn kalastamassa perheelle illallisen. Sammyn kanssa starttasimme Paraisilta siinä kymmenen maissa aamupäivällä kohti Björsundia kuhat mielessämme. Ankkuroiduimme lähelle siltaa ja innoissamme aloitimme kalojen narrauksen. Alku näyttikin lupaavalta, heti tuli muutama tärppi ja yksi alamittainen kuha, jonka (tietenkin!!) päästimme kasvamaan. Mutta sitten tuli syvä hiljaisuus eikä vedessä tuntunut tapahtuvan yhtään mitään. Ei siinä auttanut kuin pitää taukoa ja nauttia eväistä (kahvia ja voileipiä, jälkiruoaksi jaffa -keksejä). Tauon jälkeen tuntui elämä alkavan. Komea kuha (tarkoittaa siis alamitan täyttämistä, karkealla mittauksella sellainen 39 cm) tarttui syöttiin. Tosi ammattilainen olin…..huidoin paarmaa pois selästä kun nappasi. Mutta ei sillä tyylillä niin väliä, pääasia, että kalaa tuli.  Hetken kuluttua sain vielä toisenkin vonkaleen, edellistä vielä hieman suuremman. Siihen se sitten lopppuikin….ei tärpin tärppiä ainakaan tuntiin. Epätoivo valtasi ja päätimme lähteä toiseen paikkaan (jääköön paikka mainitsematta, ettei kansoitu liikaa). Jos sieltä ei tule kalaa, niin ei sitten mistään. Ensimmäisen  5 minuutin aikana tulikin muutama tärppi ja yksi alamittainen (kasvamaan….), mutta sitten taas hiljeni. Ei auttanut. Kotiin oli lähdettävä kahden kuhan voimin, mutta olinpahan lunastanut lupaukseni illallisesta.

Reseptille olisi Polkkapossu luultavasti hymyillyt, mutta meille se maistui. Yksinkertainen on kaunista. Kuhat fileoin ja maustoin ainoastaan suolalla ja valkopippurilla. Paistoin fileet pikaisesti kuumalla pannulla (tietty voita, mutta vähän jatkettuna öljyllä). Kyytipojaksi ruotsalaisia uusia perunoita (eivät muuten vedä lähellekään vertoja kotimaiselle, mutta ei ole nyt muuta saatavilla) ja sitruunakastiketta (valmis sellainen), jota maustoin vähän lisää sitruunalla, limellä ja suolalla. Salaatiksi Hanna pyöräytti niin ikään yksinkertaisen, mutta erinomaisen tomaattiviipale-ruohosipuli-oliiviöljy-balsamico-mustapippuri kokonaisuuden.  Ruokajuomana kylmää Riesling Kabinett-valkoviiniä (2004). Koko ruoka on nopea ja toimiva pöperö, jota voin suositella kaikille.

Aika menee eteenpäin sellaista vauhtia, että tuore isä ei meinaa pysyä perässä. Poika kasvaa ihan silmissä. Ja oppii joka päivä jotain uutta. Ei mene päivää, etten ihmettelisi sitä, että miten ihmeessä olen (puhun yksikön ensimmäisessä persoonassa, koska Hannan osuutta tässä en ole koskaan epäillyt) onnistunut saamaan aikaan jotain noin suloista. Kyllähän se välillä väsyttää ja stressaa kun Aleksilla on joku huonosti (yleensä nälkä tai väsy), mutta kun vaikkapa vaipanvaihdon yhteydessä saa yhden hymyn (0,5 sec) tunnin nukutusyrityksen jälkeen, ei sitä keikuttelua enää edes muista. Sydän vain yksinkertaisesti on yhtä sulaa rakkautta täynnä. En yhtään ihmettele lapsen ja äidin vahvaa suhdetta kun itsekin olen täysin koukussa.

 Aleksi on kasvanut jo sen verran “isoksi” pojaksi, että luovuimme korisängystä ja siirryimme pinnasänkyyn (siitä iso kiitos veljelleni). Hannalla oli iso projekti kun halusi siihen uudet pehmusteet ympärille ja myös uuden verhon varjostamaan. Täytyy nostaa rakkaalle vaimolleni hattua siitä, että hän vetää noita kaavoja hatusta ja selvästi hänellä on tarkka visio siitä mitä tuleman pitää. Katsokaas lopputulosta:

Harmittavaista, että kuvasta jäivät jalkojen alaosat piiloon kokonaan. Hanna hankki sänkyyn sellaiset lisäosat, joiden keksijä (tai ainakin patentoija) on luultavasti tienannut pienen omaisuuden. Jalkojen pohjaan on nimittäin ruuvattu kiinni kumisen puolipallon sisällä olevat jouset. Näin pinnasängystä tuli keinutettava. Ei huono keksintö.